lauantai 25. heinäkuuta 2015

Mansikkainen pavlova

Ensimmäistä kertaa tein itse marenkia. Olen aina ajatellut etten pidä siitä kun se on niin makeaa, mutta tällä ohjeella tuli juuri sopivaa. Yhtään palaa ei jäänyt jäljelle kun tätä vierailleni tarjosin. Resepti on Olivia-lehden sivuilta. Jälleen yksi ihana resepti mihin voi käyttää tuoreita mansikoita. Nam!

Pohja

4 kananmunan valkuaista
2 ½ dl hienoa sokeria
2 tl peruna- tai maissitärkkelysjauhoja
1 tl omenaviinietikkaa tai sitruunanmehua

Täyte

3 dl kuohukermaa
tuoreita mansikoita
mintunlehtiä
tomusokeria

Kuumenna uuni 125-asteiseksi. Piirrä leivinpaperin päälle ympyrä.

Erottele kananmunien valkuaiset kulhoon. Vatkaa höttöiseksi vaahdoksi.

Lisää puolet sokerista valkuaisten joukkoon vähitellen ja koko ajan voimakkaasti vatkaten. Sekoita perunajauhot lopun sokerin joukkoon. Lisää sokeri-perunajauhoseos valkuaisvaahtoon vähitellen koko ajan vatkaten. Vatkaa seosta, kunnes se on kiiltävän valkoista ja kovaa. Sekoita marenkivaahdon joukkoon omenaviinietikka tai sitruunanmehu.

Nostele lusikalla marenkivaahtoa leivinpaperille piirretyn ympyrän sisään. Tee lusikalla marenkitaikinan reunoihin huippuja. Voit myös pursottaa taikinan ympyrän muotoon. Kypsennä uunin alatasolla 1 ½ tuntia. Anna marengin jäähtyä ja kovettua rauhassa uunipellillä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuori hedelmät tarvittaessa ja leikkaa lohkoiksi.

Nosta marenkipohja paistinlastojen avulla tarjoiluvadille. Levitä marenkipohjan keskelle kermavaahtoa, hedelmiä ja marjoja. Koristele mintunlehdillä. Siivilöi pinnalle tomusokeria.

Kriittiset vaiheet

– Valkuaisten joukkoon ei saa lipsahtaa keltuaista. Jos keltuaista sekoittuu valkuaisten joukkoon, imeytä se palaan talouspaperia.
– Vatkaa valkuaiset teräskulhossa. Muovikulhon pinnalle on voinut jäädä rasvaa, jolloin marenkivaahdosta ei tule kestävää.
– Esilämmitä uuni. Marenkitaikina ei kestä seisottamista.
– Täytä pavlova juuri ennen tarjoilua. Täytteet sitkistävät torttupohjan.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Jälkiruoka mansikoista ja sitruunamoussesta

Herkullista jälkiruokaa. Nopeaa ja helppoa tehdä. Itse käytin sitruunatahnan sijasta sitruunan makuista tuorejuustoa, enkä lisännyt vaniljakreemijauhetta. En myöskään löytänyt kaupasta mansikan ja vadelman makuisia Domino-keksejä, joten käytin banaanin makuisia. :-) Resepti löytyi Suklaapossu-blogista.

4-5 annosta

Aineet

n. 9-11 kpl (vajaa pötkö) mansikan ja vadelman makuisia Domino-keksejä

Sitrus-mousse

2.5 dl Flora vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sitruunatahnaa
2 rkl vaniljasokeria
1-2 rkl Sallisen vaniljakreemijauhetta

Lisäksi

maun mukaan mansikoita

Tee mousse vatkaamalla kerma vaahdoksi. Lisää notkistettu tuorejuusto, vaniljasokeri sekä sitruunatahnaa maun mukaan. Mousse saa maistua melko reilusti sitruunalle. Maku tasaantuu sitä syö mansikoiden kanssa. Jos haluat hieman tymäkämpää vaahtoa, lisää joukkoon vielä vaniljakreemijauhetta.

Kokoa jälkiruoka-annokset. Murustele käsin kunkin lasin pohjalle yksi keksi. Lisää lusikallinen moussea ja muutama pienemmäksi pilkottu mansikka sekä hieman mousse. Lisää taas murusteltu keksi, moussea, mansikoita ja moussea.. Koristele keksin murusilla ja mansikoilla.

Vinkki

* Keksi pehmenee aika nopsaan, joten nauti heti kokoamisen jälkeen.
* Voit hakea sitruunatahnan sopivan määrän maistelemalla vaahtoa mansikoiden kanssa yhdessä. Varaa riittävästi mansikoita, sillä niitä saattaa upota maistelun aikana reilustikin :) 


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Suklaa-mansikkatorttu

Tämän herkullisen tortun ohjeen löysin Facebookin ruokaryhmästä. Ohje on alunperin englanniksi ja löytyy Home Cooking Adventure sivustolta. Nam, nam!

10-12 annosta

Pohja

330 g Domino Original keksejä
110 g sulatettua voita

Suklaatäyte

200 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa

Koristelu

300 g tuoreita mansikoita
rouhittuja pähkinöitä

Jauha keksit tehosekoittimessa jauheeksi ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin täytteen valmistumisen ajaksi.

Paloittele suklaa kulhoon, kuumenna kerma ja sekoita suklaiden joukkoon kunnes suklaat sulavat. Kaada pohjan päälle.

Koristele torttu vielä tuoreilla mansikoilla ja pähkinärouheella. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mielellään yön yli.