Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. marraskuuta 2014

Oranssi kaaliherkku

Resepti on aikoinaan Vauva-lehdestä (2/2013) bongattu. Vähän erilainen lisuke ja ehkäpä vähän terveellisempikin. Kasvissyöjälle tämä maistuu varmasti ilman mitään muuta. Meillä tämän kanssa syötiin lihamureketta.

4 hengelle 

2 tl oliiviöljyä 
1 keskikokoinen sipuli pieneksi silputtuna 
4 murskattua valkosipulinkynttä 
1 kg eli 2 pahvitölkkiä (luomu) tomaattimurskaa 
0,5 kg kaalia 
250 g suuria valkopapuja pahvitölkistä huuhdeltuna 
n. 2 dl vettä 
1,5 tl suolaa 
1 tl valkoista balsamicoa (vaihtoehtoisesti valko- tai punaviinietikkaa) 
puolikkaan (luomu) sitruunan mehu (+ loput sitruunasta lohkoina tarjoiluun) 
1 tl hunajaa tai agavesiirappia 

Voit loppuvaiheessa lisätä 1,5 dl kaurakermaa tai muuta ruokakermaa makua pyöristämään. 

Kuumenna oliiviöljy kasarissa tai korkeareunaisessa ja kannellisessa paistinpannussa ja kuullota sipuleita noin 10 minuutin ajan. Lisää murskatut valkosipulinkynnet sipulin joukkoon. 

Lisää ohueksi leikatut kaalisuikaleet ja anna niiden hautua pehmeiksi kannan alla yhdessä sipulin kanssa. Sekoittele välillä. 

Kaada pehmeiden kaalisuikaleiden sekaan tomaattimurska ja 1 dl vettä. 

Lisää noin puolen tunnin kuluttua mukaan hunaja, valkoinen balsamico, suola, sitruunan mehu ja valkopavut sekä tarvittaessa vielä 1 dl vettä. 

Anna hautua vielä 15-30 minuuttia, kunnes kaali makeutuu ja pehmenee kunnolla. 

Maista ja tarkista suola ja muut mausteet. Tässä vaiheessa voit halutessasi lorauttaa sekaan ruokakermaa. 

Tarjoile kaaliherkku sitruunalohkojen ja pienen créme fraíche -nokareen kera. Myös tuore basilika korostaa kaalin makeutta. Tarjoa lisukkeena pala tuoretta ruisleipää tai vaaleaa täysjyväleipää.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kaalilaatikko

Nyt maistuu herkulliset uuniruoat. :-)

1 kg keräkaalia 
2 dl vettä 
2 tl suolaa 
400 g jauhelihaa 
1 sipuli 
1 dl puuroriisiä 
2 dl ruokakermaa 

Suikaloi kaali ja hauduta suolavedessä kannen alla 15 minuuttia. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Sekoita haudutetun kaalin joukkoon jauheliha-sipuliseos, riisi ja kerma. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 200 asteessa noin 1 tunti. 

Tarjoa puolukka-kurpitsahillon ja salaatin kera.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kaalipata

Tämän herkullisen kaalipadan ohjeen löysin Ruokaa perhe Ronimukselta blogista.

Pataan
n. 1,5 kg valkokaalia
400 g sika-nauta jauhelihaa
jauhelihan mausteeksi mustapippuria, suolaa ja paprikajauhetta
1-2 sipulia
1-3 valkosipulin kynttä
1 dl riisiä
3-4 dl lihalientä
mustapippuria
suolaa

Pinnalle
siirappia
voinokareita

Paista jauheliha pannulla sipulinpalojen kanssa. Lisää valkosipuli ja mausta.

Pilko kaali pieniksi paloiksi tai ohuiksi suikaleiksi. Laita pataan kerroksittain kaalia, jauhelihaa ja riisiä. Ripottele kaalikerrosten päälle hieman suolaa ja mustapippuria, Lopuksi päälle kerros kaalia.

Lisää vielä päälle siirappia ohuena nauhana ja muutama voinokare. Kaada joukkoon lihaliemi.

Kypsennä uunissa 250 asteessa 30 minuuttia ilman kantta ja sen jälkeen 125 asteessa vähintään 2-3 tuntia kannella peitettynä.

Tarjoa puolukkasurvoksen ja salaatin kera.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Syyspäivän herkku: Kaalilaatikko uunissa

Herkullista ruokaa syyspäiviin! 

1 kg keräkaalia 
2 dl vettä
2 tl suolaa
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 porkkanaa
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa

Suikaloi kaali ja hauduta suolavedessä kannen alla 15 minuuttia. Lisää loppuvaiheessa raastetut porkkanat. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Sekoita haudutetun kaalin joukkoon jauheliha-sipuliseos, riisi ja kerma. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 200 asteessa noin 1 tunti.

Tarjoa puolukka-kurpitsahillon ja salaatin kera.